Mansikkakakku mansikkamoussella

Tästä kakusta ei uskoisi, että se on vegaaninen, maidoton ja gluteeniton – siispä ihan kaikille sopiva mansikkakakku! Juhliin sopiva kaunis pursotus syntyy maidottomalla Fazer Aito Kauravispillä ja kakkupohja leivotaan Fazer Aito Kaurajuoma Baristaan.

 

Ainekset:

Kakkupohja

  • 5 dl gluteenitonta jauhoseosta
  • 2 ½ dl sokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 3 tl vaniljasokeria
  • 100 g maidotonta margariinia
  • 2 ½ dl Fazer Aito Barista Kaurajuomaa

Täyte

Koristeluun

 

Ohjeet:

Sekoita kaikki pohjan kuivat aineet keskenään. Mittaa maidoton margariini pieninä paloina kattilaan yhdessä kaurajuoman kanssa. Kuumenna seosta sen verran, että rasva sulaa joukkoon. Sekoita nesteet kuivien aineiden joukkoon ja sekoita vispilällä tasaiseksi. Sekoita taikinaa sen verran, ettei siihen jää jauhopaakkuja.

 

Levitä taikina uunipellille (noin 33 cm x 30 cm) leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa noin 15 minuutin ajan, tai kunnes pohja on kypsä. Ota pelti pois uunista ja anna kakkupohjan jäähtyä.

 

Kumoa jäähtynyt pohja leivinpaperin päälle varovasti ja poista paiston aikana ollut leivinpaperi irti kakkupohjasta. Leikkaa pohja neljään yhtä suureen osaan.

 

Valmista täyte sulattamalla mansikat. Kaada pehmeiksi sulaneet mansikat siivilään ja valuta ylimääräinen neste pois. Voit käyttää mansikoista valuneen nesteen halutessasi kakun kostukkeena. Soseuta mansikat tasaiseksi soseeksi. Vatkaa kauravispi vaahdoksi ja lisää joukkoon mansikkasose sekä tomusokeri ja vaniljasokeri. Sekoita mansikkamousse tasaiseksi vaahdoksi lastalla. Maista mansikkamoussea ja lisää tarvittaessa tomusokeria.

 

Laita kaksi isoa tuorekelmua ristikkäin alustalle. Nosta ensimmäinen kakkupohjakerros tuorekelmujen päälle. Kostuta kakkupohjaa hieman mansikkamehulla ja levitä noin kolmasosa täytteestä pohjan päälle. Nosta täytteen päälle toinen kakkupohja, kostuta ja levitä noin puolet lopusta mansikkatäytteestä pohjan päälle. Jatka samaan tapaan vielä yksi kerros ja nosta viimeinen kakkupohjakerros täytteen päälle. Kostuta vielä päällimmäinen pohjakerros ja kääri kakku kelmujen sisään. Nosta kakku jääkaappiin vähintään muutaman tunnin ajaksi, mielellään yön yli.

 

Vatkaa kauravispi pursotusta varten vaahdoksi. Mausta vaahto tomusokerilla ja vaniljasokerilla.

 

Kääri kelmut pois kakun ympäriltä ja kumoa kakku tarjoiluastialle. Levitä ensin ohut kerros kauravispivaahtoa kakun ympärille tarttumapinnaksi. Lusikoi loppu kauravispivaahto pursotuspussiin ja pursota vaahto kakun sivuille ja päälle. Tässä kakussa on käytetty pursotusterinä tähti-, röyhelö- sekä koripunostyllaa.

 

Pilko tuoreet mansikat siivuiksi ja levitä ne vielä haluamallasi tavalla kakun päälle.

 

Vinkki! Jos pursottaminen tuntuu liian haastavalta, voit myös levittää pursotettavan vaahdon kakun ympärille.

 

Fazer Aito mansikkakakku

Reseptissä käytetyt tuotteet

Ruoanlaittotuotteet

Fazer Aito Kauravispi

Juomat

Fazer Aito Kaurajuoma Barista